2_Mialiina_cosplay_photography_Cosvision.jpg

Projektin tukemisen perusteet:

Cosplay on lähtöisin Japanista ja siitä on tullut käsityön tekemisen kulttuuri Pohjoismaissa. Cosplayn harrastajat ovat yksi uusimmista tekijäryhmistä perinteisen käsityön kentällä. He ovat innokkaita omilla käsillä tekijöitä harrastuskulttuurissa, joka pohjautuu sarjakuvien ja populaarikulttuurin maailmaan. Harrastajat käyttävät valtavasti aikaa ja vaivaa pukujen tekemiseen sekä tekniikkojen opiskeluun, kehittämiseen ja jakamiseen.

Nordic Cosplay Conventionille myönnetään tukea 25 000 DKK. Summa vastaa OPSTART-käynnistystuen puitteissa jaettavia tukisummia.

Rahasto arvioi, että kunnianhimoinen projekti soveltuu HANDMADE-teemaan, mutta sitä ei ole vielä kehitetty tarpeeksi, jotta sille voitaisiin HANDMADE-määrärahaa. Projektin yhteispohjoismaista lähestymistapaa tulee kehittää pidemmälle, ja myönnetty 25 000 DKK on tarkoitettu avustukseksi tulevien tapaamisten järjestämiseen niiden pohjoismaisten yhteistyökumppanien kesken, joiden kanssa projektia haluttaa kehittää. Työryhmä on myöhemmin tervetullut hakemaan projektitukea jonkin rahaston kolmen vuosittaisen hakuajan puitteissa samoista lähtökohdista kaikkien HANDMADE-teeman innoittamien hakijoiden kanssa.

Tietoa projektista:

Projektin käsittelee nuorten harjoittamaa Cosplay-kulttuuria, joka on verrattain uutta Pohjoismaissa ja yhdistää monia nuoria. Cosplayn puitteissa valmistetaan erittäin pitkälle kehitettyjä asuja. Kyse on harrastuksesta, jossa amatöörit hiovat vaatteiden ja lavasteiden tekemiseen tarvittavia taitojaan. He kokeilevat, kehittelevät ja käyttävät materiaaleja perinteisistä vaatetuskankaista muovailtaviin massoihin ja termoplastisiin muoveihin sekä maalaukseen, valotekniikkaan ja muuhun elektroniikkaan. Onnistunut puku ilmentää historiallista hahmoa tai yleisemmin populaarikulttuurista, eli elokuvasta, sarjakuvasta, näytelmästä tai TV:stä, tuttua hahmoa. Kun kyse on historiallisesta hahmosta, on tärkeää tavoitella autenttisuutta niin materiaalivalinnoissa kuin tekniikoissakin.

Yksi Cosplayn tärkeistä elementeistä on muiden tapaaminen ja heidän kanssaan kilpaileminen. Yksi kilpailussa voittamisen kriteereistä on se, että puku ja siihen liittyvä rekvisiitta käsikirjoituksesta musiikkiin, valoihin ja muihin tehosteisiin on tehty itse.

Työryhmän tavoite on järjestää Cosplay-tapahtuma, jonka suunnitelma sisältää tällä hetkellä seuraavat elementit:

  • pohjoismaisten harrastajien kesken järjestetyt työpajat, joissa keskustellaan ja jaetaan materiaaleihin ja tekniikkoihin liittyvää tietotaitoa
  • luentoja
  • kilpailu, johon harrastajat voivat osallistua kisatakseen taidoillaan.

Projektin budjetti: 744 000 DKK 
Haettu:  521 000 DKK   
Myönnetty:   25 000 DKK

Rahasto toivottaa aloitteentekijöille työniloa!

Erityishaku HANDMADE vuonna 2016

Tämä projekti rahoitettiin erityispotista, josta rahasto vuonna 2016 jako 4 miljoonaa tanskan kruunua HANDMADE-projekteille. Yleensä rahastolta haettava enimmäistuki on 500 000 kruunua ja enintään 50 % projektin budjetista. Vuoden 2016 HANDMADE-panostuksessa oli erityistä se, että rahasto kehotti hakemaan 500 000–1 000 000 kruunun apurahaa ja että rahoitusprosentti oli enintään 85.

Arvioinnissa noudatettiin seuraavia erityiskriteereitä: HANDMADE-panostuksella halutaan tukea muotoilualaa ja käsiteollista muotoilua kannustamalla toimijoita uusiin pohjoismaisiin ja kansainvälisiin kumppanuuksiin. Lisäksi halutaan esitellä laaja-alaisesti innovatiivista käsiteollista ilmaisua. Keskiössä ovat projektit, jotka

  • kehittävät ja esittelevät käsiteollista ilmaisua painottaen vapautta, kokeellisuutta ja käsitteellisyyttä
  • kyseenalaistavat ja rikkovat käsillä tekemisen ja käsityöläisyyden perinteisiä rajoja
  • ottavat mukaan myös muiden alojen toimijoita tai organisaatioita.

Hakukierroksella sovellettiin lisäksi rahaston yleisiä arviointikriteerejä: pohjoismaista painoarvoa sekä laatua, ankkurointia ja vaikuttavuutta.

Kuva:
Hahmo: Tyrande Whisperwind
Lähde: Heroes of the Storm / World of Warcraft
Valokuva: Mialiina cosplay photography
Cosplayer: Mialiina